BYD laajentaa jälleenmyyntiään Kaakkois-Suomeen – lähes koko maan kattava jälleenmyyntiverkosto on nyt valmis
BYD:n jälleenmyyjäverkosto laajenee jälleen Suomessa, kun Auto-Suni Oy aloittaa merkin myynnin ja huollon Lappeenrannassa 1.1.2025 alkaen. Jälleenmyyntiä on tarkoitus laajentaa myös Auto-Sunin Kouvolan ja Kotkan toimipisteisiin liiketoiminnan kehittymisen myötä. Auto-Sunin aloittaessa Lappeenrannassa, BYD:n jälleenmyyjäverkosto on lyhyessä ajassa laajentunut jo lähes koko Suomen kattavaksi.
BYD:n maahantuoja RSA Suomi on vahvistanut, että Auto-Suni Oy on merkin uusi jälleenmyyjä. Auto-Suni aloittaa BYD:n myynnin ja huollon Lappeenrannan toimipisteessään 1.1.2025 alkaen. Lisäksi toimintaa on tarkoitus laajentaa tulevien vuosien aikana myös yhtiön Kouvolan ja Kotkan toimipisteisiin BYD-liiketoiminnan kehittymisen myötä.
"Uskomme, että BYD tulee kasvamaan ja ottamaan merkittävän osuuden uusien autojen markkinasta myös Suomessa. Markkinaosuutemme on ollut Kaakkois-Suomessa yli 22 %, mutta BYD-liiketoiminnan aloittamisella haluamme turvata asiakkaillemme laajan ja kilpailukykyisen sähköistettyjen autojen merkkivalikoiman myös jatkossa. Tämä puolestaan takaa perheyhtiömme kilpailukyvyn pitkällä aikavälillä", Auto-Suni Oy:n toimitusjohtaja Ville Suni sanoo.
"Auto-Sunin aloittaessa jälleenmyyjänä Lappenrannassa ja Kaakkois-Suomessa, olemme onnistuneet rakentamaan BYD-jälleenmyyjäverkostomme jo lähes koko maan kattavaksi. Auto-Suni on perinteinen ja vahva autoalan toimija, joka on pärjännyt hienosti asiakas-tyytyväisyysmittauksissa jo useiden vuosien ajan. On mahtavaa päästä tekemään yhteistyötä motivoituneen jälleenmyyjän kanssa", RSA Suomen BYD-maajohtaja Michael Place sanoo.
BYD-toimipisteet löytyvät jo nyt Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Lahdesta, Raisiosta, Jyväskylästä, Mikkelistä, Kuopiosta, Joensuusta, Porista, Seinäjoelta, Tampereelta, Vaasasta, Oulusta ja Rovaniemeltä.
Auto-Suni Oy
Auto-Suni Oy toimii tällä hetkellä Lappeenrannassa, Imatralla, Kotkassa, Kouvolassa, Vantaalla ja 1.1.2025 alkaen myös Lahdessa. Vuonna 2025 liikevaihdon odotetaan nousevan yli 100 miljoonaan euroon ja yhtiö tulee työllistämään yli 150 autoalan ammattilaista. Auto-Sunin edustamat merkit ovat Mercedes-Benz, Skoda, Hyundai, Honda ja BYD. Kasvua 119-vuotias perheyhtiö hakee erityisesti vaihtoauto-, kolarikorjaus- ja rengasliiketoiminnasta. Auto-Suni kuuluu Suni-konserniin, jonka emoyhtiö Suni Oy on perustettu vuonna 1905.
BYD
BYD on monikansallinen korkean teknologian yritys, joka on omistautunut hyödyntämään teknisiä innovaatioita paremman elämän takaamiseksi. Akkujen valmistajana vuonna 1995 aloittanut yhtiö omaa nykyisin monipuolisen liiketoiminnan, joka kattaa autot, junaliikenteen, uuden energian ratkaisut ja elektroniikan. Yhtiöllä on yli 30 teollisuuspuistoa Kiinassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Japanissa, Brasiliassa, Unkarissa ja Intiassa. Sekä Hongkongin että Shenzhenin pörssissä listattu yhtiö tunnetaan Fortune Global 500 -yrityksenä, joka toimittaa innovaatioita kohti vihreämpää maailmaa.
Vuonna 2003 perustetun tytäryhtiö BYD Auton tavoitteena on nopeuttaa autoalan vihreää muutosta. BYD Auto keskittyy sähköisten ja ladattavien hybridiautojen kehittämiseen. Yhtiöllä on omaa tuotantoa ladattavien ajoneuvojen koko teollisen ketjun ydinteknologioissa, kuten akuissa, sähkömoottoreissa ja elektroniikassa. Sen tunnettuja teknologioita ovat esimerkiksi Blade Battery, DM-i Super Hybrid Technology, e Platform 3.0, CTB Technology, e⁴ Platform, BYD DiSus Intelligent Body Control System ja DMO-superhybridijärjestelmä. BYD Auto on myös maailman ensimmäinen autonvalmistaja, joka lopettaa fossiilisia polttoaineita käyttävien ajoneuvojen tuotannon. BYD on ollut myydyin ladattavien henkilöautojen merkki Kiinassa jo 11 vuotta peräkkäin.
RSA
RSA on pohjoiseurooppalainen autojen maahantuoja ja BYD:n virallinen maahantuoja Norjassa ja Suomessa. Yksityisomisteisena yrityksenä, jonka historia ulottuu vuoteen 1936, RSA on kehittänyt vuosien varrella useita brändejä pohjoismaisilla markkinoilla. RSA on yksi Pohjoismaiden vahvimmista toimijoista sähköisten ajoneuvojen markkinoilla.
Kontakter
Michael PlaceBYD-maajohtaja,RSA Suomi
Tel:040 081 2367michael.place@rsasuomi.fiFølg pressemeldinger fra RSA
Registrer deg med din e-postadresse under for å få de nyeste sakene fra RSA på e-post fortløpende. Du kan melde deg av når som helst.
Siste pressemeldinger fra RSA
Maxuksen uudelle sähköiselle avolavalle täydet viisi tähteä Euro NCAP -testissä – ensimmäisenä mallina luokassaan17.12.2024 08:05:16 CET | Pressemelding
Maxuksen uudelle sähköiselle avolavalle täydet viisi tähteä Euro NCAP -testissä – ensimmäisenä mallina luokassaan
Maxus nya elektriska pickup med fyrhjulsdrift tilldelas fem stjärnor i Euro NCAP12.12.2024 12:35:52 CET | Pressemelding
2025 utökar Maxus sitt utbud med en ny elektrisk pickup: eTerron 9. Med fyrhjulsdrift, imponerande kapacitet och ett toppbetyg på fem stjärnor i Euro NCAP kommer den att sätta en ny standard för sitt segment.
Maxus' nye elektriske pickup med firehjulstrekk oppnår fem stjerner i Euro NCAP12.12.2024 09:00:00 CET | Pressemelding
Maxus vil i 2025 utvide sitt sortiment med en ny elektrisk pickup: eTerron 9. Med firehjulstrekk, imponerende kapasitet og toppscore på fem stjerner i Euro NCAP, vil den sette en ny standard for sitt segment.
RSA BIL inngår omfattende rammeavtale med Lillestrøm kommune9.12.2024 09:00:00 CET | Pressemelding
I løpet av denne uken passerer antallet leverte BYD Dolphin fra RSA BIL til Lillestrøm kommune over 80 biler. Leveransene er en del av en større rammeavtale som strekker seg over fire år, med mulighet for forlengelse med ytterligere ett + ett år.
Maksymalne bezpieczeństwo. Pięć gwiazdek dla MAXUS eTERRON 95.12.2024 15:00:54 CET | Pressemelding
Pierwszy całkowicie elektryczny pickup z najwyższą oceną Euro NCAP Doskonała ocena za ochronę pasażerów i pieszych Konstrukcja o wysokiej wytrzymałości, zoptymalizowany przód i kompleksowe systemy wspomagające
I vårt presserom finner du alle våre siste pressemeldinger, kontaktpersoner, bilder, dokumenter og annen relevant informasjon om oss.
Besøk vårt presserom